Supersaksalaiset, ruotsalaiset ja minä

Supersaksalaiset jyräsivät jälleen kirjoitustunnillamme. Kurssilla yhtenä tehtävänä on yhteinen luentopäiväkirja, jonne jokainen kirjoittaa yhden kerran. Ensimmäisellä kerralla eräs saksalainen poika kirjoitti oman tekstinsä lehtiartikkelin muotoon ja tänään saksalainen Anna jätti oman versionsa, kolmen liuskan mittaisen näytelmän, joka sitten yhdessä luettiin. Supersaksalaiset (saksalaiset, tsekit ja sveitsiläiset) jyräävät kielen hallinnan lisäksi siis myös käytännön osaamisellaan ja viitsimisellään. Ei siinä auta nuoren haukan vapisevin käsin kirjoittamat pikku sepustukset, joissa kirjoitusvirhe löytyy varmasti jokaisesta lauseesta.

Yliopiston päärakennus. Valitettavasti luentoni ovat toisaalla.

Ei sillä, mukaviahan nuo ovat, nostavat vaan kurssin tasoa vähän turhan korkealle. Tänään totesin, että olen ehdottomasti kirjoituskurssimme heikoin lenkki. Onneksi kurssilla ei käydä pudotuspeliä. Ja onneksi muut ovat tainneet huomata sen, opettajaa myöten, että minun kanssa voi joutua vääntmään vähän extraa. Täytyy myöntää, että olo on välillä kuin Puolan armeijan kenraalilla 1939 hänen huomatessaan, että ratsuväellä ei enää tähän maailman aikaan tee yhtään mitään. Anteeksi ontuva vertaukseni. hymiö.

Ruotsin opiskeluuni on kyllä satsattu kuin autoteollisuuteen tässä mennä vuosina. Kuuden vuoden peruskouluopetuksen lisäksi olen ollut kahdella kirjoituksiin valmistavalla kurssilla, viettänyt kaksi kuukautta Maarianhaminassa, käynyt peruskurssin yliopistolla ja nyt viettänyt täällä yhden kuukauden. Mikäli en toukokuussa vieläkään puhu Ruotsia aion toimia kuin oikeamielinen yritysjohtaja ja vähintäänkin lomauttaa itseni. Irtisanomisilta tuskin vältytään, joka tapauksessa kielen opiskelu loppuu siihen.

Autoteollisuudesta tuli mieleeni, että Saab on kovasti pulassa ja siitähän harmi on täällä Taalainmaalla noussut. Saabhan on ollut jo kolmatta kymmentä vuotta GM:n omistuksessa, joka on tunnetusti tällä hetkellä enemmän kuin kuseessa (tarvitsevat yli 9 miljardia päivittäisten toimiensa ylläpitämiseen). Ruotsissa Saabilla on työntekijöitä yli 4000, minkä lisäksi asia koskettaa tuhansia muita alihankkijoina työskenteleviä. Ikäväähän tuleva konkurssi/lopetus on työntekijöiden kannalta, mutta kun,

SAAB on tehnyt tappiota lähes joka vuosi viimeisen 20 vuoden aikana niin eikö silloin kannattaisi miettiä muistakin kuin tunnesyistä, että onko oikeasti kannattavaa jatkaa? GM on pyytänyt Ruotsin kuningaskunnalta rahaa, mutta hallitus on täällä kieltänyt avun. Päin vastoin hallitus on kannustanut ruotsalaisia nyt innovoimaan mm. tuulivoiman ja sähköautojen alalla. Olen sitä mieltä, että tällaisia isoja konkursseja nyt vain valitettavasti tarvitaan, jotta ihmiset ympäri maailman ymmärtäisivät, että tällainen meno ei enää ole kestävällä kannalla, jonkun asian on siis muututtava. Toivon tosin, että joku sijoittaja ostaisi Saabin ja käynnisti massiivisen sähkö/hybridiautotuotannon ja ajaisi pikku hiljaa muut kilpailijansa markkinoilta. Haaveilua, myönnän. Autoteollisuuden voima on edelleen niin iso, että hallitukset maksavat kiltistä teollisuudenalan pyytämät avustukset, koska "täytyyhän ihmiset pitää töissä". Muistiko kukaan kysyä siinä sivussa, että onko yritys terveellä pohjalla jos sen toimiakseen täytyy pyörittää miljardien dollarien arvoista lainankierrätyssysteemiä? Kaikki tuntuvat olevan huolissaan kotitalousten ylivelkaantumisesta ja velkakierteistä, mutta harva tuntuu kiinnittävän yritysten samanlaiseen toimintaan.

Jatkuva talouskasvu, "kehitys", ei vain ole pitkällä tähtäimellä mahdollista. Talouskasvu kun perustuu kulutuksen lisäämiseen ja lapsenkin pitäisi jo tajuta, että kulutusta lisäämällä kaivamme itsellemme vain yhä syvempää ja syvempää suohautaa. Uuden tilalle ei voi enää ostaa aina uutta.

Iloisempiin asioihin eli erääseen huomioon täällä Uppsalassa. Kävin eilen ensimmäistä kertaa vierailulla rautatien toisella puolella ja huisin mukavaa oli. Löysin kauppakeskuksen, jossa oli kohtuullisen kokoinen Systems ja vähän isompi ICA. Maksaessani ICAn kassalla jouduin taas todistamaan ruotsalaisten käytännöllisyyttä: maksoin osan ostoksista käteisellä ja lopun kolikolla, jota myyjä ei huolinut. Yhden ursäktan jälkeen tajusin, että korttimaksupäätteen vieressä oli metallinen pömpeli, jonne kolikot tuli pudottaa. Vaihtorahan sai pömpelin alta takaisin. Minulle ei ihan selvinnyt, miksi kolikot piti pudottaa sinne pömpeliin mutta käteisrahat annettiin kassalle. Kenties ruotsalaiset taistelevat näin nikkeliallergiaa vastaan, kenties? Halvemmalla tosin pääsisi jos antaisi kassalle näppylähanskat, mutta toisaalta mikä minä olen heille kertomaan.

Ostin myös ensimmäisen semlani. Ostin lisäksi mantelimassaa, mikäli pullassa on vain kermavaahtoa (kuulin, että täällä harvemmin käytetään kermavaahdossa sokeria...). Ei hilloa, se on kerettiläisten touhuja. Laskiaispulla tulisi syödä pelkän mantelimassan ja kuuman maidon kera. Kermavaahtoakin saa käyttää, jos oikein nätisti pyytää.

Café Linnén semlat

Tiesittekö muuten, että Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik potkaisi aikoinaan 1700-luvulla tyhjää syömällä 17 laskiaispullaa. Sitä ennen hän oli nauttinut tukevan päivällisen ja juonut päälle pelkkää champanjaa. Kyllä siinä Mamma Cash rinnalla kalpenee.

Nyt perunamuussin kimppuun,

NH